keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Pariisi 2011

 Syksyn 2011 Pariisin matkan lennot hankittiin jälleen Stockan hulluilta päiviltä ja hotelli varattin suoraan Accor Hotelsin sivuilta.Tällä kertaa jäimme majoittumaan lähemmäksi rautatieasemia, syysta A) hinta ja B) ei tarvinnut vaihtaa metroon kentältä tullessa ja lähtiessä. Alueena Gare du Nordin seutu ei nyt ole ihan Pariisin ykkösseutua, mutta tukikohdaksi ja nukkumiseen se sopii oikein hyvin.

Perjantai 18.11.

Matka alkoi aikaisella lennolla Tampereelta Helsingin kautta Pariisiin. Perille päästiin hyvissä ajoin, vaikka koneen piti myöhästyä sumun vuoksi. Kerrankin kaupunki näkyi hienosti koneesta sen kaartaessa CDG:lle.
Tuttuun tapaan menimme RERillä keskustaan ja kävelimme Gare du Nordilta muutaman korttelin välin hotelli Ibis du Lafaytteen.



Hotellilla käynnin jälkeen etsimme lounaspaikkaa, joksi valittiin kiinalainen kadunkulmasta. Hotellille palattiin kaupan kautta ja mukaan poimittiin muun muassa pullo Beaujolais Nouveauta.


Varsinainen BM-päivä oli ollut edellisenä päivänä, muttei perjantaina ollut vielä liian myöhäistä maistaa vuoden 2011 satoa.
Kävelimme Gare du Nordille ja ostimme museokortit valmiiksi lauantaita varten ja jatkoimme kävelyä kauniissa syyssäässä Canal St Martinille. 


Pikku proomu kulki parhaillaan sulkujen läpi ja seurasimme hetken laivan etenemistä kanavassa.


Pidimme pienen ’piknikin’ kanavan varrella ennen kun jatkoimme matkaa metrolla Latinalaiskortteleille.
Haukkasimme katukojusta vähän välipalaa ja kävimme St. Severin kirkossa ja kahvilla.


Pyörähdimme tutuissa kirjakaupoissa, Gibert Jeunessa ja Gibert Josephissa.



Poikkesimme hotellilla ja jatkoimme myöhemmin Sacre Coeurille.

Lauantai 19.11.

Aamulla lähdimme metrolla kohti kaakkoa ja Porte Doréen asemaa.


Ensimmäisenä museopassikohteena oli Porte Doréen akvaario. Akvaario sijaitsee hienon reliefeillä koristellun Palais de la Porte Doréen pohjakerroksessa.


Akvaarion asukkeina on satoja kalalajeja pikkusinteistä pieniin haihin. Sieltä löytyy myös krokotiilejä.
 
 
Matka jatkui metrolla paria vaihtoa käyttäen 13. kaupunginosan Chinatowniin. Kävimme pyörimässä parissa kaupassa, mistä ostimme edullista teetä, mausteita ja muita idän ihmeitä.


Kurkkasimme myös paikalliseen kirkkoon ja bongasimme McDonaldsin kiinankielisillä teksteillä.


Lounasaika alkoi olla käsillä, joten suuntasimme Latinalaiskortteleille ruokailemaan. Kolmen ruokalajin menut syötiin Le Chatet Saint-Michelissä.




Kiertelimme hetken kaupoilla ja lähdimme viemään päivän ostoksia hotellille.
Palasimme takaisin kierrokselle ja suuntasimme metrolla Trocaderolle .



Palais de Chaillotin luota otettin pakolliset Eiffel-torni kuvat auringon laskiessa ja sitten suuntasimme vieressä olevaan Cite de L'Architecture et du Patrimoine-museoon.



Edellisellä käynnillä Ranskan monumentteja ja arkkitehtuuria esittelevään museoon meiltä jäi kokonainen kerron väliin ja tätä vahinkoa käytiin nyt paikkaamassa.



Istuimme hetken aikaa Trocaderon puistossa  'piknikillä'


ja lähdimme sitten Riemukaarelle, joka on ollut perinteisesti illan viimeinen paikka museopassin kanssa kulkiessa myöhäisen aukiolonsa takia.



Riemukaarelta palasimme vielä Latinalaiskortteleille




ja kävelimme siitä Notre Damen kautta Châteletille Au Trappiste-olutpaikkaan.

Sunnuntai 20.11.

Aamiaisen jälkeen lähdimme taas liikenteeseen kauniissa säässä. Kävimme ensimmäiseksi Saint-Germain-des-Prés-kirkossa.




Pikaisen kierroksen jälkeen suuntasimme lähellä olevaan Musée national Eugène Delacroix museoon. Taiteilija Delacroixin ateljeekodissa on näytteillä taiteilijan tuotantoa ja esineistöä.


Seuraavana kohteena oli Saint-Sulpice kirkko pienen matkan päässä museolta. Kirkon julkisivu oli kuoriutunut sitä vuosia peittäneistä rakennustelineistä.


Kirkossa oli sunnuntaimessu meneillään joten kiertelimme sivulaivoja hetken ja suunnistimme kohti seuraavaa paikkaa.

D’Orsayn taidemuseoon päästiin museokorteilla näppärästi jonon ohi, takit ja reppu jätettiin narikkaan ja kiersimme museota valikoiden eli jalkoja säästen.


Tässä kertaa kamera piti jättää narikaan, joten kuvien ottaminen jäi sikseen.
Lounas nautittiin jälleen latinalaiskortteleilla, kolmen sortin menut ja pullo punaista kyytipojaksi.



Museokierrosta jatkettiin hyvin syöneinä Musée du Quai Branly etnomuseoon.




Edellisellä käynnillä museossa oli ihmisiä ruuhkaksi asti, tällä kertaa siellä pääsi kiertämään väljemissä tunnelmissa.





Museon jälkeen kuvailtiin pihalla ja Seinen rannassa hetki mukavan näköistä auringon laskua ja sitten lähdimme Notre Dameen.





Sunnuntai illan messu Notre Damessa on suosittu tilaisuus ja tällä kertaa messun ohessa oli muutakin ohjelmaa.


Päivä viimeisteltiin Frog & Rosbifissä seuraamalla paikallista pubivisaa.