torstai 22. syyskuuta 2011

Parga 2011


Neljäs kerta toden sanoo vai miten se menikään? Kesän rantaloma suuntautui neljättä kesää peräkkäin Pargaan ja hotelli Reziin. Tuon täytyy olla selkeä keski-ikäistyminen oire.
Toinen kerta meni vielä harmittomasti, mikä ettei olihan se kiva paikka. Kolmas kerta tyyliin jos vielä tämän kerran. Mutta en oikein tiedä millä minut saatiin mukaan vielä neljännen kerran? Olisihan Välimerella varmasti muitakin kivoja paikkoja. Pargalla on kyllä puolensa, mukavan Piso Krioneri rannan lisäksi kylän kompakti koko on iso plussa.

26.7.

Lähdimme kotoa 4:45 ajamaan kohti Helsinki-Vantaan kenttää, mistä lento kohti Prevezaa lähti 8:40. Bussimatka kentältä hotellille sujui melko nopeasti ja Rezi hotellille päästyämme henkilökunta tervehti meidät oikein käsipäivää sanomalla. Kamppeet kannettiin huoneeseen ja rantavarusteet kaivettin laukuista esille. Söimme lounaan Sirtakissa ennen rannalle menoa. Listalta löytyi pizzat ’London’ ja ’Prosciutto’, lätyt maistuivat hyvältä edellisten kertojen tapaan.



Jatkoimme rannalle pariksi tunniksi, koska olo oli flunssaisen vetämätön, jäi vedessä käynti lähinnä kastautumiseksi. After-diveille kavuttiin ylös Atriumiin.

Hotellilla käynnin jälkeen kävelimme kylille syömään jotain pientä. Päätimme etsiä jonkun kujan päässä sijaitsevan ouzo-paikan, mistä olin lukenut forumien kirjoituksista. En tiedä istuimmeko oikean paikan pöytään, kun jäimme ”Piesi” Stephanos-paikkaan, mutta ainakin meidän mielestä paikka oli varsin mukava. Tilailimme pari annosta mezejen lisäksi ja isäntä kantoi illan mittaan pöytään lihapullia, tsatsikia, fetaa, oliiveja, kalamaria ouzojen lisäksi.

27.7.

Heräsimme aamulla kahdeksalta hieman huonosti nukutun yön jälkeen. Siirryimme aamiasen kautta rannalle. Olo oli edelleen vähän kipeä joten aamupäivän snorklaamiset jäivät kahteen puolen tunnin kierrokseen. Lounaaksi haettiin leipomosta ja kaupasta sämpylää ja juuston siivuja sekä suklaacroissantit jälkkäriksi. Iltapäivän pätteeksi kavuttiin ylös Atriumiin ottamaan after-divet. Illallista söimme Bacchoksessa. Listalta löytyi alkupaloiksi tsatsikia, uunifetaa, saganakijuustoa, valkosipulileipiä ja pääruuaksi kanaa metaxakastikkeessa ja lihapitoinen 'sokrates'.







Tuohon otimme vielä pullon valkoviiniä, niin koko hoidolle tuli hintaa noin 50 euroa. Päälle tuli tietysti talon tarjoamat metaxat. Ehdimme vielä Sugariin happy hourin aikaan sulattelemaan suhteellisen raskasta illallista.


Kun tilanteesta selvisi taas jaloilleen, kiertelimme kauppoja kujilla.

28.7.

Minun flussainen olo oli siirtynyt puolisoon ja itsellä alkoi olo tuntua paremmalta. Aamiaisen jälkeen siirryimme taas rannalle. Aamupäivällä oli tyyntä ja näkyvyys hyvä. Yhteensä parin tunnin snorklausten aikana näimme 5 mureenaa, ison meritähden ja rumpukaloja.



Lounaaksi oli taas sämpylät ja donitsit. Iltapäivällä rannalta siirryttiin hotellille taas kiertotietä Atriumin kautta. Illallisella käytiin Taverna Sideriksessä. Lautasilta löytyi maalaisfetaa hunajalla ja seesamin siemenillä, saganakia, tsatsikia, valkosipulileipää, täytettyjä tomaatteja ja possusouvlakia.






Puolikkaan valkoviinin kanssa hintaa aterialle tuli 27,50.

29.7.

Taas kerran olimme rannalla yhdeksän maissa aamulla. Ensimmäinen snorklauskierros tyynessä vedessä kesti 40 minuuttia ja päivän mittaan olimme vedessä reilut 2 tuntia. Muutaman metrin syvyydestä löytyi lähempää tutkittavaksi mustekala (joka ei tosin ollut kovin halukas luopumaan kolostaan).




Muste roiskui, mutta vältyin puremilta. Lisäksi näimme taas rumpukaloja, mureenan ja suuren kultaotsan.


Iltapäivän tuuli sotki näkyvyyden vedestä, joten snorklaus oli lähinnä kuviokelluntaa.
After-dive oluiden jälkeen kävimme hotellilla suihkussa ja palasimme sitten Piso Krionerille syömään Golfoon. Listalta löytyi tsatsikia, feta-chili dippiä, pinaattipiiraita, kana-pekonisouvlakia ja lihapullia fetalla.







Aterian jälkeen kävelimme yläkautta kylille ja istuimme jonkun aikaa Sugarissa.




Kiertelimme kauppoja vielä ennen hotelli paluuta.

30.7.

Vesi oli edelleen kylmän tuntuista ja pohjan lähellä suorastaan jäätävää. Termokliini näkyi ja tuntui selvästi. Tutustuimme taas samaan mustekalaan, otus oli tehnyt itsellen ehkä edellistä päivää paremman bunkkerin kivistä. Vedessä tuli oltua viileästä vedestä ja rannalla puhaltavasta kovasta tuulesta huolimatta kaksi ja puolituntia päivän mittaan. Lounaaksi haukkasimme taas leipomon sämpylän kaupasta haettujen juuston siivujen kera.
Päivän sämpylälounaan ja Atriumin oluiden jälkeen illallisaikaan alkoi olla nälkä ja kävelimme ensimmäistä kertaa kylästä pois päin etsimään ruokapaikkaa. Päädyimme Dokokseen missä tilasimme tavaksi tulleiden fetan yms. lisäksi grillattua miekkakalaa ja tortellinejä pekoni-kermakastikkeella. Jälkiruuiksi otimme baklavaa, jäätelöä ja kahvia.










Illalliselle tuli hintaa vajaat 33e talon valkoviinin kanssa. Hyvin syöneinä kävelimme yläkautta kylään ja rantakadulle.





Poikkesimme vielä Antica Rock Cafessa Mythoksilla ennen paluuta hotellille.

31.7.

Taas olimme hyvissä ajoin rannalla todetaksemme, että vesi oli kylmää edellisiin päiviin verrattuna ja näkyvyys oli muita aamuja huonompi. Siitä huolimatta olimme vedessä yhteensä kaksi tuntia. Lounastimme Piso Krionerin Golfossa club sandwichit. Iltapäivällä Atrium jätettin väliin ja poikkesin hotellin uimaaltaalla (ja allasbaarissa).
Alkuillasta kiipesimme linnakkeelle valokuvailemaan







ja sieltä laskeuduimme Sakisiin syömään. Alkupaloiksi tilasimme valkosipuleipien lisäksi tsatsikia, uunifetaa vihanneksilla ja juustopiirakoita. Pääruaaksi valitsimme kasvispastaa ja possusouvlakia. Jälkiruuaksi baklavaa ja kahvia. Hinnaksi tuli 27e talon valkoviinin kera.




Kiertelimme vielä kauppoja ja poikkesimme Spicessa cocktaileilla.


1.8.

Vedessä oli parempi päivä näkyvyyden puolesta, mutta vesi oli edelleen viileän tuntuista. Moikkasimme mustekalaa ja katselimme naskalihampaisia mureenoita.



Syvemmällä näkyi isoja kultaotsia, nähtävästi ihan kaikkia ei ole vielä grillattu ravintoloiden grilleissä.
Lounasta söimme sandwichit ylhäällä Atriumissa ja jälkiruuaksi vielä jogurttia hunajalla ja frappe.

Ilalliselle kapusimme linnakkeen lähelle taverna Andreakseen. Alkupaloiksi otimme oli muun muassa saganakia hunajalla ja seesamin siemenillä, pääruuaksi feta-paprika-sipulivuokaa ja kleftiko. Jälkkäriksi tuli talon tarjoamat ouzot.





Laskeuduimme kauppojen kautta hotellille.

2.8.

Viimeisen aamun herätys oli jo 7:00, pakkasimme laukut ja vein postikortit rantakadun postilaatikkoon. Kävimme aamiaisella ja teimme vielä pientä hienosäätöä ja tasapainotusta vaa'an kanssa matkalaukkun sisältöihin. Kun kaikki oli valmista pitä taas kerran siirtyä pihalle odottamaan aurinkomatkojen bussia ja paluuta kentälle.

Jälkikirjoituksena todettakoon että viidettä kertaa putkeen ei tullut, kun vietimme kesän 2012 loman Sisilian Taorminassa ja kesän 2013 Kroatian Cavtatissa.